Toisinaan ihmiset päättävät antaa lapselleen jonkin omasta mielestään ylvään, muiden mielestä sangen pölvästimäisen nimikombinaation, kuten Abraham-Erasmus, Florensia-Hillamarja tai Purjo-Minerva. Näin he tuomitsevat lapsensa ikiajaksi kärsimään jostakin ikävästä lempinimestä, jonka satunnainen esikouluikäinen rapariiviö möläyttää suustaan koska ei osaa puhua. Kuten vaikkapa Allu, Viltsu, Masa, Pena, Väpä, Keke, Nysä. Yön koittaessa Allu huutaa tyhjille seinille "Kutsukaa minua Abraham-Erasmukseksi", mutta turhaan. Hänet on tuomittu kantamaan elämänsä halki hölmöä lempimeään.
Lempinimet ovat yleisluontoisesti asia, joka tulisi kieltää lailla. Kuten oikeastaan kaikki normaalit nimet. On ikävä rangaistus antaa lapselleen nimeksi vaikka Pekka, Sami tai Tiina. Kieltämättä kummalliset nimikombinaatiotkaan eivät edusta erityisen tyylikästä tapaa hoitaa asia. Kätevintä olisi hieman intiaanihetkinen ratkaisu, jossa ensimmäisen viiden vuoden ajan lapset kulkisivat yleisluontoisella koodinimellä, kuten "Lapsi, osa1". Tämän jälkeen hänet voitaisiin nimetä loppuelämäänsä varten tähänastisessa elämässään osoittamiensa taitojen mukaan, jotka sekä kertoisivat hänet lahjakkuudestaan että myös tarjoaisivat yksilöllisen nimiratkaisun, kuten: "Juoksee ilman housuja tyttöjen perässä", "Ei ole vieläkään aivan varma kuinka vessa toimii" tai "Osoittaa merkittävää lahjakkuutta asioiden piilottamisessa korvakäytäväänsä".
