Ihmisten kyky jalostaa tyhmyyttä erilaisiin muotoihin on loppumaton. Omasta puolestani olen varsin hyvin perehtynyt kyseiseen taitoon. Tämä tapahtui joitakin viikkoja sitten:
Hain Järvenpään postista tilaamani paketin laitteistoa valokuvastudiooni. Jostakin syystä muutama studiovempele oli turvallisuussyistä pakattu jättimäiseen laatikkoon, joka olisi luontevammin toiminut hautarkkuna keskiverrolle norsulle.
Kantaessani tätä kolossaalista järkälettä parkkipaikalleni yritin murskata mahdollisimman vähän ihmisiä matkalla rajoittuneen näkökykyni vuoksi. Jysäytin paketin autoni katolle luottaen siihen, että Järvenpään keskustassa liikkuisi päiväaikaan vain huonoselkäisiä ja vähäkätisiä varkaita, ja lampsin noutamaan asunnostani matkalaukkua ja tietokonetta. Muistan ohimennen ajatelleeni, että laatikko on parasta ottaa pois katolta ennen kuin lähden matkaan. Palasin takaisin, pakkasin tavarat autoon ja lähdin köröttelemään kohti Pornaisia.
Jostakin tuntemattomasta syystä sain Järvenpään keskustassa osakseni muilta autoilijoilta tavallista enemmän huomiota. Huomasin joitakin pitkiä ja katseita ja satunnaisia sormenosoituksia. Epäilin, että kaikki tämä oli seurausta viileistä aurinkolaseistani.
Vanhan Lahdentien kohdalla sijaitsevan stop-merkin kohdalla vieressäni ollut autoseurueellinen ei liikkunut minnekään vaan tuijotti autoani hämmentyneen näköisenä. Epäilin heidän olevan Mäntsälästä, ja kruisailin tieheni.
Muutaman kymmenen kilometrin jälkeen Pornaisten rajamaaston jo lähestyessä huomioni kiinnittyi omituiseen ryminään jostakin päin autoa. Vaikutelma oli hieman sellainen kuin johonkin auton koloon olisi työnnetty karhu joka yrittäisi päästä ulos.
Yhtäkkiä kuului kova pomahdus ja havaitsin jonkin ruskean vilahtavan ohimennen auton takaikkunasta. Hämmästelin oliko jokin eläin osunut autooni, esimerkiksi läheisestä puusta pudottautunut itsemurha-aikainen majava. Olin tyytyväinen ettei kyseessä ainakaan voinut olla studiokalustoni, joka sijaitsi turvallisesti takapenkillä. Käännyin ympäri varmistaakseni asian. Totesin, ettei sijainnutkaan. Sen sijaan todistin takaikkunasta kantautuvaa hilpeää näkyä, jossa suuri pahvilaatikko hyppi ja poukkoili voltteja tiellä loitontuen koko ajan kauemmas autosta ja lopulta hypähtäen viimeisellä kolmoisvoltilla läheiseen ojaan. Se oli hauska näky, joka toi kovasti mieleeni James Bond-elokuvista tutun tilanteen, jossa Bond potkaisee roiston pois liikkuvasta autosta ja tämä lentää jonnekin kaukaisuuteen vinhasti kerien.
Huolimatta näyn kiistattomasta viihde-elementista en voinut olla miettämättä että saattaisin vielä joskus kaivata uusia laitteitani. Agenttiteemaa varioiden tein Austin Powers-henkisen uskomattoman kömpelön u-käännöksen, ja palasin noutamaan läheisestä ojasta laatikon maallisia jäännöksiä, jotka olivat viimeisellä loikallaan osoittaneet kiitettävää urheilullisuutta hypähtäen kokonaisen ojan toiselle puolelle. Samalla tunsin suurta ylpeyttä älyllisistä kyvyistäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti