Mikäli sattuu löytämään itsensä suomalaisesta juhlatilaisuudesta on syytä hallita tiettyjä asioita koskien yleisiä keskustelusääntöjä. Suomalaisen keskustelun luonne on jalostettu niin hienostuneeseen minimalismiin, että sen monimaiset vivahteet voivat olla ensikertalaiselle vaikeita.
Tämä johtuu pitkälti siitä, että keskustelu ei perustu niinkään sanoihin vaan pieneen eleisiin ja katseisiin. Tai jos tarkkoja ollaan, yhden eleen ja katseen yhdistelmään, jossa seistään paikallaan ja toljotetaan kaikkia muita suurta halveksuntaa osoittaen. Tämän taidon täydellinen oppiminen vaatii vuosien harjoittelua, mutta yleisluontoisena kuvauksena sen voi todeta näyttävän siltä kuin jokainen paikallaolija kärsisi kovasta ummetuksesta.
Toisinaan ajaudutaan silti traagiseen tilanteeseen, jossa joudutaan käyttämään sanoja kommunikaation välineenä. Tämä on aina haastava paikka, sillä suomalaiset ovat luoneet omat taitonsa selvitä elämästä mahdollisimman vähän sanoja käyttämällä. On täysin tavanomaista että kymmenhenkinen pöytäseurue viettää aikaa yhdessä kolme tuntia ja vaihtaa tänä aikana seitsemän lausetta. Jälkikäteen he ovat varmoja käyneensä rikkaan keskustelun, josta merkkinä he pitävät jokaista muuta seurueensa jäsentä lörppäsuisena pölkkypäänä.
On syytä ottaa huomioon että on tiettyjä aiheita joista puhumista kannattaa välttää, kuten urheilu, politiikka ja autot. On näet mahdollista että keskustelukumppanisi omaa asiasta mielipiteen joka ei ole täsmälleen sama kuin omasi, jolloin ainoa vaihtoehtosi on törkätä häntä puukolla. Onneksi on varmoja aiheita, joista kukaan ei pidä ja joita voidaan yhdessä solvata. Näitä ovat esimerkiksi mikä tahansa työ (sitä on aina liikaa ja palkka huono), oma puoliso (laiskoja ja kovaäänisiä), ja ooppera sekä baletti (kuka voisi pitää sellaisesta?).
Kuinka sitten keskustella suomalaisen kanssa? Tehtävä on haastava, sillä pidetään yleisesti epäkohteliaana ajantuhlauksena käyttää yhtä lausetta kohti enemmän kuin kaksi sanaa. Kannattaa käyttää ytimekkäitä kysymyksiä ja lyhyitä sanoja. Jos keskustelun jälkeen mitään ei ole selvinnyt etkä oppinut yhtään uutta asiaa keskustelukumppanistasi, on keskustelu edennyt oikeaoppisesti. Käytännössä tämä toimii esimerkiksi näin:
- Kysymykseen "Mitä kuuluu?" käyttökelpoisia vastauksia ovat esimerkiksi "Ei mitään", "Mitäs tässä" tai "Eipä kummempia". Tässä toteutuu sekä kahden sanan sääntö että tiedonvälityksen minimaalisuus.
- Suomalaisiin perinteisiin kuuluu esittää vaivaannuttavia huomioita toisista, useimmiten tätä tekevät vanhukset nuorista esimerkiksi toteamalla että joku näyttää aivan vanhemmiltaan, tai että entisestä tytöstä on kehittänyt nainen (samalla kuuluu lipoa huuliaan ja läikyttää halpaa konjakkia ympäriinsä). Tähän ei yleensä vastata mitään sanallista, vaan tyydytään nauramaan ilotonta, vaivautunutta naurua. Jos haluaa varmistaa joutumasta enää koskaan samanlaisiin tilanteisiin, voi tietysti esittää muutaman terävän huomion sukulaistensä vetäytyvistä hiusrajoista ja leviävistä vatsanseuduista.
- Jos joku kertoo jotain mielenkiintoista esimerkiksi matkoistaan tai sijoituksistaan, kannattaa sanoa esimerkiksi "Älä!", "Katos jätkää!" tai "Jaajaa". Jälleen kerran kahden sanan raja toteutuu, ja lisäksi osoitat keskustelukumppanillesi että hänen elämänsä ilot ovat täysin merkityksettömiä ja epäkiinnostavia, ja parasta olisi jos hän hyppäisi alas jyrkänteeltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti