Taivaan pitäisi olla ikuisen onnen ja autuuden tyyssija. Mutta kuvitelkaamme tilanne jossa aviopari päätyy yhtäaikaa taivaanportille, vaikkapa siksi että mies ja nainen ovat viettämässä romanttista illallista ravintolassa jossa he syövät huonosti valmistettua bouillabaissea ja kuolevat, ja sattumalta myös miehen vaimo kuolee samaan aikaan taivaalta putoavan flyygelin alle. He päätyvät yhtäaikaa taivaan portille, jossa Pietari pikaisesti silmäilee läpi pariskunnan vaatimattomien syntien listan, toteaa ne vähäisiksi ja kehottaa heidät tervetulleeksi nauttimaan taivaallisia gin toniceja. Mutta synnit, jotka jumalalle ovat pieniä eivät ole sitä miehelle ja naiselle. Pietarin lista paljastaa naisen ostaneen toistuvasti salaa Chanelin laukkuja rahalla jonka väitti lahjoittaneensa etanoiden akrobatiakoulun hyväksi, ja miehen käyneen vapaapainiotteluissa kaikkina niitä iltoina, joina hän väitti menevänsä rekkakuskiystäviensä kanssa kansallisbalettiin. Lisäksi mies on vuosikymmeniä valehdellut naisen ruokien olevan maittavia, ja nainen miehen hiuslisäkkeen näyttävän aidolta. Tämä käynnistää loppumattoman nalkutuksen, voivottelun ja murinan hyökyaallokon. "Kaikki nämä vuosikymmenet, ja tietysti juuri kun tulemme taivaaseen!", nainen karjuu. Mikä pahinta, tietysti taivas on täynnänsä samanlaisen kohtalon kokeneita pariskuntia, aivan yhtä katkerina siitä että joutuvat katsomaan toistensa turpeita naamoja hamaan ikuisuuteen. Näin taivaasta tulee ikiaikainen parisuhdekonsultaation vastaanottokeskus, täynnä katkeria syytöksiä ja sarkastista mutinaa. Kuka kestäisi sellaista. Varmasti jumalakin hiipii yön synkkinä hetkenä manalaan nauttimaan viskejä hyvässä seurassa paholaisen, Winston Churchillin sekä kaikkien maailman asianajajien kanssa, jotka kiehuvat yhdessä isossa padassa siemaillen Johnnie Walkeria tyytyväisinä siitä, että ovat välttyneet taivaan kirouksilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti